lauantai 10. joulukuuta 2011

Syksyn neuleita

Olenpa ollut aika laiska sekä neulomaan että kirjoittamaan niistä muutamista jutuista, joita olen tehnyt, tänne blogiin. Alkusyksy oli oikeastaan kyllä ihan tuottoisaa aikaa, mutta sen koommin en ole tehnyt mitään.



Ensin neuloin Modan (jokin vuoden 2011 numero) ohjeella itselleni keltaisen villatakin. Lankana on Rowanin villalanka (olisiko 4ply). Langan ostin aikanaan Tallinnasta Karnaluksista. Aika hyvälaatuista lankaa. Nyppyjä on tullut käytössäkin vain ihan muutamia.



Takki on ollut ihan lempivaate valmistuttuaan vaikken yleensä noista palmikoista niin välitä.


Toinen iso työni oli siskolleni 30-vuotislahjaksi virkkailemani isoäidinneliöpeitto. Lankana on Novitan puro, jota menikin ihan kiitettävä määrä. Yhdestä 50 gramman kerästä, kun tuli vain kaksi ruutua ja olisikohan peitossa 7*8 tai 7*9 ruutua.


Huopaa oli kiva tehdä ja siitä tuli ainakin omasta mielestäni oikein kiva. Ei melkein tehnyt mieli luopua siitä ollenkaan.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pienen tytön mekko

Kummityttömme täytti 2-vuotta ja varsinaisen lahjan, eli lelun, jonka kivuuden päälle aikuisena en lainkaan ymmärrä, annoimme hänelle lahjaksi lahjan, jonka päälle aikuisena ymmärrän, eli itsetehtyä ja söpöä, suloisen mekon.

"Tilkkumekko"
Ohje: Hanna Välitalo, "Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua" -kirjasta
Materiaalit: Vanha lakana, Marimekon kangasta, itse painettua ja värjättyä lakanakangasta, pitsinpätkät ja 2 nappia
Huom: Ohje ei mielestäni ollut kovin hyvä, ihana kyllä, mutta ei toteutuksen kannalta järkevä, esimerkiksi ompelujärjestyksessä oli paljon järkeistämistä. Kavensin mekkoa hieman yläosasta ja pienensin käsiä varten tehtyjä koloja. Jos tekisin mekon uudelleen tekisin ehkä olkaimista hiukan pidemät ja käsikoloista vieläkin pienemmät. 

Pääosassa olevan kukkakankaan hamstrasin mökiltä matonkudelaatikosta. Ei ehkä kestävintä mahdollista, mutta kestää sen ajan kuin kestää. Helman pitsi on vain etupuolella, koska pitsiä sattui olemaan juuri sen mittainen pala.

Helmaan tein kaksi laskosta yhden sijaan, koska mekko näytti hitusen liian isolta saajalleen. Olisi ehkä voinut olla tekemättäkin,  mutta on niin vaikea arvioida lasten kokoja, kun ei itsellä ole mihin mallailla.
Etualalla itse kasvatettuja kesäkukkia.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Sadepäivä

Olin mökillä poimimassa mustikoita, mutta ihan kokoaikaa ei voinut metsässä viettää, kun tälle kesälle melko harvinainen sade yllätti. Tai ainakin harvinaista sade on ollut Helsingissä, mökillä ei ehkä niinkään.

Kun ei päässyt metsään, askartelin ajankuluksi tällaisia:


Pieniä rintarosseja tai vastaavia. Materiaalina matonkudepinosta löytyneitä iloisen värisiä 70-luvun lakanoita ja  nappirasiasta löytyneitä kangaspäällysteisiä nappeja. Taakse hakaneula tai vastaava ja piristyy asu kuin asu...

Esimerkiksi näin:

Pellavamekko piristettynä rintarossilla. Mekko on ommeltu jonkun viime kesäisen Modan kaavoilla Raijan aitan keltaisesta pellavasta.

Ja nuo rintarossit sopivat myös hyvin esim. pakettien somisteiksi.

Ja onneksi niitä mustikoitakin sateista huolimatta kerkisi kerätä, 15 kg. Niitä kannattaakin nyt kerätä, koska ainakin meidän mökin lähimetsästä niitä löytyi niin paljon kuin vaan kerätä jaksoi.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Taas on leivottu... paljon, osa 3/3

Työpaikan neukkarissa tarjoamieni kakkukestien lisäksi järjestin omassa kodissani pienelle joukolle, pääosin sille nuorimmasta päästä olevalle, pienet kekkerit. Pink -skumpan lisäksi tarjolla oli hartaudella väkerrettyjä cocktail-paloja, makeita ja suolaisia.

Minitartaletteja, marjaisia ja suklaisia, macaroneja ja marenkeja...

Macaronit tein ihan samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, mutta lisäsin vihreään taikinaan aivan hienoksi silputtua minttua ja valkoisten taikinaan vaniljajauhetta. Ja mielestäni nämä lisäykset kannattivat. Marengit ovat pavlovan ylijäämää (sellaisenkin tein tällä viikolla).

Suklaatartaletit (Glorian ruoka&viini 3/2011)

pohjat:
75 g voita
1,5 dl erikoisvehnäjauhoja
0,5 dl maissitärkkelystä
vajaa 0,5 dl kaakaojauhetta
0,75 dl tomusokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna

Sekoita jauhot, maissitärkkelys, kaakaojauhe, tomusokeri ja suola keskenään. Lisää kuutioitu voi ja nypi murumaiseksi. Lisää kananmuna ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Muotoile taikinasta pallo ja laita se jääkaappiin vähintään tunniksi.
 Ota taikinasta palasia ja painele vuokien pohjille ja reunoille. Käytin tässäkin pienikoloista muffinssivuokaa. Laita vuuat hetkeksi jääkaappiin. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista pohjia 8-15 min (kunnes näyttää, että pohjat irtoavat vuokien reunoista). Jäähdytä ja irrota pohjat vuuistaan.

täyte:
150 g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 dl rouhittuja pakastekuivattuja mansikoita
Rouhi suklaa. Kuumenna kerma ja hunaja kattilassa lähes kiehuvaksi. Kaada suklaarouheen päälle. Sekoita tasaiseksi ja kiiltäväksi. Lisää rouhitut mansikat. 
Täytä pohjat suklaaseoksella ja tasoita pinnat veitsellä.

pinnalle:
2tl tuoretta rosmariinia
0,5 rkl suolakiteitä
Pienennä rosmariini pieneksi silpuksi ja sekoita suoran kanssa. Ripottele rosmariinisuola leivosten pinnalle niiden hiukan jo jähmetyttyä.

Näitä tosiaan tein ensimmäistä kertaa ja hyvin tuntuivat maistuvan. Alkuperäisessä ohjeessa suositeltiin Valrhonan suklaan käyttöä ja varmasti sillä olisi ollut vaikutusta makuun. Itse käytin nyt ihan tavallista Fazerin leivontasuklaata. Puolet sitä tosi tummaa ja puolet sitä tavallisen tummaa. Mutta varmasti olisivat olleet vieläkin parempia tuosta kalliista ja ihanasta Valrhonan suklaasta tehtyinä. Rosmariinisuolassa olisi rosmariinin määrä voinut olla hiukan suurempi ja sitä olisi voinut ehkä ripotella leivosten päälle hiukan runsaammin. Nyt en ainakaan itse omasta leivoksestani juurikaan maistanut rosmariinia.


Minitartaletit, marjaisat (ohje juhlavat cocktail-palat kurssilta)

pohjat:
125 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
2 tl vaniljajauhetta
(tai valmis murotaikina)

Sekoita rasva ja sokeri huolelliseksi vaaleaksi "vaahdoksi" keskenään. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.
Ota taikinasta pala ja painele se huolellisesti pieniin vuokiin. Itse käytin erittäin pienikoloista muffinsivuokaa. Laita vuuat vielä jääkaappiin hetkeksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pistele haarukalla vuokien pohjalla olevaan taikinaan reikiä ennen paistamista. Paista uunin alatasolla noin 5-10 minuuttia. Irrota pohjat vuuistaan, kun ne ovat jäähtyneet.

täyte ja koristelu:
1 dl kuohukermaa
50 g appelsiinituorejuustoa
50 g valkosuklaata
marjoja tai hedelmiä koristeluun

Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa sekoittamalla sitä hetki. Yhdistä aineet  ja sekoita tasaiseksi. Laita seos pursotin pussiin ja hetkeksi jääkaappiin. Pursota vaahtoa pohjille ja koristele marjoilla tai hedelmillä.

Marjaisia minitartaletteja olen tehnyt useammankin kerran jo ja ne kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Tosin ehkä taikinan suhteen voisi harkita jotain kehitystyötä. Esim. ensikertaa kokeilussa olleiden suklaatartalettien taikina toimi huomattavasti paremmin. Toisaalta se ei ollut lainkaan samalla tavalla makea kuin noiden marjaisten pohja.

Suolaiset palat: minikokoiset meetvurstijuustoleivät, Shepherd's pie:t ja uudet potut uunissa paahdettuina.

Meetvurstileivissä ei ole mitään erityistä. Ne on koottu itse leipomieni pienten ruisnappien päälle ja tekivät hyvin kauppansa. Juustona käytin mustaleimaista emmentalia.

Uudet potut on tehty Sillä Sipuli -blogin ohjeella, jota olen itsekin soveltanut aikaisemmin mm. Victorian ja Danielin häästudion tarjoiluissa. Tälläkin kertaa käytin kalana savusiikaa. Tällä kertaa jaksoin myös väkertää nuo friteeratut nokkoset. Ja smetanan sijaan käytin ranskankermaa täytteessä.

Friteerattuja nokkosen lehtiä.

Nokkosen lehdet friteerataan 140 asteisessa rypsiöljyssä. valutetaan ylimääräiset öljyt talouspaperilla. Lopputulos oli rapsakka ja läpikuultava, kaunis koriste. Maku ei oikein minuun iskenyt. Lähinnä maistui siis öljylle. Ja ehkä omaa silmääni miellytti ne aikaisemmin tekemäni tillillä koristellut enempi. Tosin ehkä tähän olisi voinut vaikuttaa poimimalla vähän pienempi nokkosen lehtiä.

Shepherd's pie:den ohje on (taas) Glorian ruoka&viini -lehdestä, mutta itse tutustuin siihen työväenopiston "englantilainen teehetki" -kurssilla. Aikaisemmin olen tehnyt piirakan aina isona, mutta hyvin toimi tällaisina pienempikokoisinakin. 

Shepherd's pie:t

pohjat + kannet
2 dl perunahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl maissijauhoja
1 dl parmesanraastetta
100 g voita
1 dl vettä
Sekoita aineet nopeasti tasaiseksi. Nosta taikina kylmään.

täyte
300 g karitsan jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
1 pieni sipuli
1 porkkana
2 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1 dl punaviiniä
2 tl worchesterkastiketta
2 rkl tuoretta timjamia
2 rkl tuoretta rosmariinia
1 tl suolaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Raasta porkkana. Hienonna yrtit. Kuumenna paistinpannussa öljy, lisää sipulisilput ja jauheliha. Paista hetki ja lisää sitten raastettu porkkana, tomaattipyre ja punaviini. Mausta seos worchester-kastikkeella, yrteillä ja suolalla. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 min.
Painele taikinaa vuokien pohjalle ja reunoille huolellisesti. Lisää täyte. Jätä noin 1/3 taikinasta ja muotoile siitä kannet piiraille joko kaulimalla tai painelemalla. Peitä täyte taikinakansilla ja katso, että se kiinnittyy pohjien reunoihin. Pistele reikiä kansitaikinaan. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Tarjoile lämpiminä.

Itse pidän näiden mausta ja erityisesti nämä sopivat mielestäni syksyisiksi iltapaloiksi. Ehkä ei ihan nappivalinta cocktail-paloiksi. Vaikka hyvin tulivat nämäkin syötyä.

Ylijääneesta punaviinista mieheni teki sangrian sekoittamalla punaviinin kanssa jääteetä, kivennäisvettä ja sokeria sekä lisäämällä kasoittain hedelmiä.

Läksiäiskekkerit olivat oikein onnistuneet vaikka välillä meinasi paniikki syntyä ajatuksesta, että olen kutsunut työkavereitani omaan kotiini, siitä ehdinkö toteuttaa kaikki suunnitelmani ruuan suhteen ja viihtyvätkö ihmiset. Kaikki huolet olivat kutakuinkin turhia.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Taas on leivottu... paljon, osa 2/3

Kaksi muuta läksiäiskahveilla tarjoamaani kakkua olivat mansikka- ja mustikkatartaletit. Molemmat kakut tein (jälleen) Glorian ruoka&viinilehdessä olleen mintulla ja limellä maustetun mustikkatortun ohjetta mukaillen (G r&v 5/2009). Ohje kuuluu niihin, jotka ovat takuuvarmoja, kuten jokunen kirjoitus sitten esittelemäni pavlovakin. Melkein kaikki pitävät näistä, koska kakut ovat makeita tuntumatta raskailta. Vaikka rasvan määrässä nyt ei tosiaankaan ole säästelty.


Mintulla ja limellä maustettu mustikkatartaletti

pohja: 
noin 2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,25 tl suolaa
120 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
2 rkl hienonnettua tuoretta minttua

Sekoita venhäjauhot, sokeri ja suola. Kuutioi voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja minttu ja sekoita nopeasti. Muotoile taikina palloksi ja pistä jääkaappiin vähintään tunniksi tuorekelmuun käärittynä. 
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja kauli se ohueksi (noin 3 mm) levyksi ja nosta kaulimen avulla piirakka vuokaan. Siisti reunat veitsellä. Taikinan voi myös hätätilassa painella vuokaan ja lopputulos on sama pienemmällä säätämisellä...
Peitä taikina foliolla ja laita folion päälle painoksi esim. kuivattuja herneitä tai tähän tarkoitukseen valmistettuja painoja. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Poista folio ja herneet ja anna jäähtyä.

lime-kermatäyte:
1 prk ranskankermaa (rasvaista)
2 dl kuohukermaa
0,5 dl ruokotomusokeria
1 limen raastettukuori
1 limen mehu

Vaahdota kerma vaahdoksi. Vaahdota tämän jälkeen ranskankerma vatkaamalla sitä sähkövatkaimella noin 3-4 minuuttia. Yhdistä vaahdot ja mausta tomusokerilla ja limen kuorella ja mehulla. Levitä täyte taikinapohjalle.

koristelu:
Tuoreita mustikoita (pensas tai niitä tavallisia)
1,5 dl vettä
1,5 dl hyytelösokeria (multi, mutta tavallinenkin käy, jos ei kamalasti valuta sitä kermalle)
tuoretta minttua 

Kuumenna vesi ja sokeri pakkauksen ohjeen mukaan. Ripottele mustikat kermaseoksen päälle. Sivele mustikoiden pintaan hyytelösokeriseosta esim. pullasudilla tai lusikallakin onnistuu. Koristele mintun lehdillä.

Mansikkatartaletti oli aivan vastaava kuin mustikka, mutta koristeena mansikoita. Alunperin suunnittelin, että olisin mansikkaversiossa maustanut kermaseoksen sitruunalla limen sijaan, mutta sitruunalle oli ehtinyt käydä huonosti, joten limeä tuli tähänkin.

Mansikkatartaletti

torstai 30. kesäkuuta 2011

Taas on leivottu... paljon, osa 1/3

Tuntuu, etten tällä viikolla ole muuta tehnytkään töiden ja nukkumisen ohella kuin leiponut. Olen vaihtamassa työpaikkaa ja pakkohan sitä oli vielä viimetöikseen osoittaa, että pidän ruuanlaitosta ja erityisesti väkertämisestä ja leipomisesta.

Tarjottiin toisen työpaikkaa vaihtavan työtoverini kanssa ei niin viihtyisässä kokoushuoneessa läksiäiskahvia ja -kakkua. Oli oikein jännä seurata kuinka jäykiksi normaalikahvitunneilla kovaääninen ja naurava työtoveriporukka muuttui, kun kahvit juotiin neukkarissa. Ehkä sen suhteen valitsisin paikan paremmin, jos järjestäisin moisen tapahtuman uudestaan.

Tarjolla ollut kakkumenu muodostui kolmesta erilaisesta kakusta. Hiukan riskivalinta sen suhteen, että moni haluaa tietenkin maistaa joka sorttia,  jolloin määrää ei voi mitoittaa ihan vaan pala/henkilö. Mutta hyvin riitti 3 kakkua 30 henkilölle.


Mintulla maustettu mansikka-raparperikakku (Glorian ruoka&viini 4/2010)

pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2tl vaniljajauhetta
100 g voita
4 kananmunaa
3,5 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta (noin puoleen taikinasta)
Tein kakun kahteen suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan ja vuorasin vuuat leivinpaperilla. 
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Yhdistä venhä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe ja vaniljajauhe keskenään. Sulata voi. Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kaapimella sekoittaen jauhot ja voisula ja sekoita tasaiseksi. Kaada noin puolet taikinasta vuokaan ja pistä heti uuniin. Sekoita kaakaojauhe lopun taikinan joukkoon ja kaada taikina toiseen vuokaan ja laita se välittömästi uuniin. Paista molempia pohjia kunnes ovat kypsiä. Omat pohjani olivat aika littania, joten paistoaika oli noin 30 min. Kypsyydenhän näkee puutikulla koittamalla. Kun pohjat ovat kypsiä ota ne uunista ja anna niiden seistä hetki vuuissaan. Kun kakut ovat hiukan jäähtyneitä kumoa ne, mutta pidä vuoka päällä, jottei kosteus karkaa. Leikkaa molemmat pohjat 2-3 osaan (riippuen vähän vuuan muodosta ja siitä kuin paljon pohjat ovat kohonneet). Itse leikkasin kaakaojauheella ryyditetyn pohjan 2 osaan ja vaalean pohjan 3 osaan. Eli kakkuuni tuli 5 kerrosta pohjia.

täytteet:
mansikka-raparperihillo
1 l pakastemansikoita
1 l raparperia
1,5 dl hillosokeria
Laita mansikat ja raparperipalat kattilaan. Hauduta seosta noin 20 minuuttia. Muista sekoittaa välillä, etteivät pala pohjaan. Lisää hillosokeri ja jatka hauduttamista vielä 10 minuuttia ja muista välillä sekoittaa. Jäähdytä hillo.


valkosuklaavaahto
4 liivatelehteä
150 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
1 prk ranskankermaa
1,5 rkl juoksevaa hunajaa
Laita liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Sulata valkosuklaa, jos teet sen mikrossa, muista sekoittaa sitä noin 15 sekunnin välein, ettei se pala. Ota noin 2 rkl kermaa syrjään liivatteiden sulattamista varten. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi. Sekoita sulatettu suklaa ja hunaja ranskankerman joukkoon ja lisää seos kermavaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna kermatilkka kuumaksi ja lisää siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada liivate-kermaseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita.

kostutus:
3 dl sitruunanmakuista kivennäisvettä
mintunlehtiä
1 rkl sokeria
Sekoita aineet keskenään sauvasekoittimella. Meillä on hajonnut, joten pilkoin mintunlehdet mahdollisimman pieneksi ja sekoitin ne kivennäisveteen. 

kokoaminen:
Laita tarjoiluastialle iso kelmupala ja sen päälle ensimmäinen pohja (vaalea), kostuta pohja ja laita päälle hilloa ja valkosuklaavaahtoa. Laita tämän päälle toinen pohja (tumma) ja tee samat toimenpiteet kuten edelliselle. Jatka samaan malliin niin kauan kuin pohjia riittää. Kun olet päässyt viimeiseen kakkupohjaan nosta se edellisen kerroksen päälle, kostuta ja käännä tämän jälkeen kelmu koko kakun päälle ja aseta jokin kevyehkö paino koko komeuden päälle ja kakku tekeytymään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.


koristelu:
1,5 dl kermaa
1 tl vaniljajauhetta
1 rkl sokeria
mintunlehtiä
mansikoita
mansikka-raparperihilloa
Katso, että kakun reunat ovat siistit, jos eivät ole, leikkaa ne isolla terävällä veitsellä siisteiksi. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon vanilja ja sokeri. Levitä kermavaahto kakun sivuihin. Levitä kakun päälle hilloa. Koristele sivut mintun lehdillä ja päällinen mansikoilla.

Kakku oli ihan ok, kaunis ja raikkaan näköinen ja makuinen. Mutta aika perustäytskäri, eli ei mitään spesiaalia tai erityistä kiitosta herättävää. Ja siihen nähden melko suuritöinen. Alkuperäiseen ohjeeseen tein sen verran muutoksia, että käytin kasvirasvasekoitteen sijaan kuohukermaa ja vaniljasokerin sijaan vaniljajauhetta. Kostuketa meni tuplamäärä. No ehkä vähän liikaa, koska kuten kuvasta näkyy, kakku hiukan vuosi. Ja en käyttänyt kokoamisessa apuna irtopohjavuokia. Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku siis koottiin kahden irtopohjavuuan renkaan sisälle. Tällä tavalla saavuttaa epäilemättä ryhtiä kakkuun. Toiset kakut seuraavalla kerralla...

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kotona on kiva olla...

... kun on siistiä ja jalat pysyvät lämpiminä. Tällaisen teeman keksin arjen luksusta -nimeä kantavalle häälahjalle, jonka annoimme tylsän rahalahjan ohessa vajaa viikko sitten avioituneelle pitkään jo toistensa kanssa viihtyneelle pariskunnalle, jolla on jo kaikkea. No henkilökohtaisesti kellään ei ikinä ole kaikkea tai ainakin jotain voi olla vielä kivampana.



Kyllä kelpaa nyt tuoreen avioparin mopata hääkutsun väreissä olevalla moppiliinalla, joka pysyy mopatessa paikallaan nappien avulla. Meillä ainakin ärsyttävintä moppaamisessa on liinan jatkuva irtoilu.

Lattiaa vasten tulevalla puolella perinteikäs "tiilikuvio", jonka ohjeen olen ottanut Mason-Dixon knitting -kirjasta. 
Lankana on Novitan ilmeisesti jo tuotannosta poistunutta bambulankaa. Ruskeaa sain työkaveriltani ja tuon mintunvihreän/turkoosin ostin vartavasten tätä varten Menitasta.

Moppiliinan seuraksi tein myös keittiörätin ja liitin oheen rätinpidikkeen, joka on ostettu Tukholman Design Torgetilta. Mieheni toi tuollaisen samanlaisen tuliaisiksi viime kesänä ruotsin reissultaan ja se on ehdottomasti käytännöllisin tuliainen, jonka olen saanut. Ei enää rätit tipahtele tiskialtaaseen ja ne kuivuvat ja pysyvät näin hajuttomina.

Siivouksen lisäksi teemaan kuului jalkonen pitäminen lämpinä, jotta pään voi pitää kylmänä niissä avioliiton arjen joskus hankalissa tilanteissa (jotka yllättävän monesti liittyvät sotkuihin ja kodin siivoukseen...)

Sukat vanhemmille ja suurin piirtein Ilun balleriinatossuohjeella tehdyt töppöset lapselle (lankana kitten mohair, ja en huovuttanut). Ja tietenkin, ainakin suurin piirtein, häiden teemaväreissä.

Sukkien idean bongasin joskus jostain blogista, en vaan muista mistä. Ja sitä soveltaen nitkuttelin vastaväreissä  kahdet lyhytvartiset kotisukat.
Lankoina: sisun ruskeaa sukkalankaa ja turkoosin eri sävyissä vaihtelevaa toista sukkalankaa, jonka merkkiä en muista.

Toivottavasti hääpari nauttii nyt arjen askareista kauniilla välineillä ja osaa pitää jalat lämpiminä ja pään kylmänä siivotessakin!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappu 2011

Vappu sujui melko perinteisissä merkeissä. Vappuaattona kotona munkeilla vieraita kestiten ja vappupäivänä Ullanlinnanmäellä piknikillä.


Vapun perinteisin herkku, munkit, uudella Marimekon YsMystä ostetulla pöytäliinalla.

Munkit on tehty Strömsön Anopin munkit ohjeella ja täytetty ohjeen mukaisesti vaniljakiisselillä ja omenahillolla, ohje löytyy Strömsö-kirjasta, mutta nähdäkseni se on aika perusohje. Ohjeesta poiketen paistan munkit rypsiöljyssä kuten kotonakin tehtiin ja tein vain puolikkaan annoksen vaniljakiisseliä, mistä siitäkin jäi runsaasti kiisseliä yli. Täyttäminen on joka vuosi yhtä sähellystä, mutta pienen harjoittelun jälkeen se alkaa sujua. Suurin ongelma on varmaan puutteellisissa välineissä. Minulla on suippopäinen tylla, mutta ei oikein asiallisia muita tyllan oheisvälineitä, joten teen vain pienen reiän muovipussin kulmaan ja laitan tyllan sisälle. No sieltähän sitä sitten osa täytteestä toki tulee tyllan kautta, mutta aika iso osa myös tyllan vierestä. Mutta tänäkin vuonna onnistuttiin ihan mahtavasti!

Munkkien lisäksi piti vähän hifistellä...


Macarons, vihdoin ne onnistuivat!

Macarons-leivoksia harjoiteltiin vähän aikaa sitten käymälläni Helsingin työväenopiston Juhalavia cocktailpaloja  -kurssilla. En kylläkään itse päässyt harjoittelemaan niitä siellä, mutta täydelliseen lopputulokseen johtavan ohjeen kyllä sain. Olen muutaman kerran aikaisemmin koittanut näitä leipoa, mutta melko huonolla menestyksellä. Tätä edeltäneessä parhaiten onnistuneessa kokeilussa kuoret eivä nousseet, mutta olivat kyllä jo lähellä hyvää tulosta. Mutta nämä herkut nyt sitten onnistuivat kaikin puolin! Kurssilla annettiin muutama hyvä vinkki: Valkuainen vatkataan vain sen verran kovaksi, että siitä nostettu huippu lössähtää, ohjeet, joissa ei ole käytetty grammoja, kannattaa unohtaa, paistoaikana tulee olla tarkka, etteivät kuoret saa liikaa väriä... 


Macarons, Juhlavia cocktailpaloja -kurssin ohjeella

60 g valkuaista
20 g sokeria
130 g tomusokeria
75 g mantelijauhoja
jauhemaista tai geelimäistä elintarvikeväriä

täyte punaisissa:
Vadelmia, 2 rkl kermaa, n. 50 g valkosuklaata (strömsö -ohjelmasta bongattu)

täyte vihreissä:
lemoncuard -sitruunatahnaa, n. 1 rkl kermaa, n. 25 g valkosuklaata

1. Punnitse ja siivilöi mantelijauho, älä käytä karkeita osia, yhdessä tomusokerin kanssa kulhoon. Punnitse sokeri omaan kulhoonsa. Erottele tarvittava määrä valkuaisia ja mittaa niitä tasan 60 g omaan kulhoonsa.
2. Vatkaa valkuaisia kunnes muodostuu kevyt vaahto. Lisää sokeri vähitellen vaahtoon. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kiiltävää, mutta vain niin kauan, että siihen nostettu huippu vielä lössähtää. TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ!
3. Sekoita tomusokeri-mantelijauhoseos käsin sekoittaen valkuaisvaahtoon. Lisää lopuksi haluamaasi väriä.
4. Laita taikna pursotin pussiin, tee siihen pieni reikä, ja pursota kohtisuoraan ylhäältä hyvin lähellä leivinpaperia sille noin 2 euron kokoisia ympyröitä. Pursotettuasi, kopauta peltiä, jotta ilmakuplat tulevat pois (tämän unohdin kyllä tehdä).
5. Anna pursotetun taikinan odottaa noin 30 min ennen kuin paistat leivokset.
6. Paista uunin alatasossa tasalämmössä 150 asteessa noin 12-15 min (kunnes kuori on kypsä myös pohjastaan ja sen saa irti leivinpaperista). Jäähdytä hetki ennen kuin irrotat kuoret leivinpaperista ja kokonaan ennen täyttämistä.
7. Kuoret säilyvät tiiviissä rasiassa noin viikon ilman täytettä. Täytä laittamalla täytettä sopiva määrä yhdelle kuorelle ja paina toisen kuoren pohja täytettä vasten.

Sekä munkkeja että macaronseja riitti myös Ulliksen piknikille. Eikä se sääkään niin huono ollut. Vähän viileä, mutta aurinkoinen. Oikein oiva vappusää siis!


Vieläkään ei olla ihan sillä tasolla Vapun päivän piknikin suhteen, jolla toivoisin, eli maassa istutaan. Tällä kertaa oli sentään pahvilaatikko pöytänä, joten ruokien ei tarvinnut enää ajelehtia maassa.


Päivän parhaasta eväsruuasta, tuli vain tämä todella heikkotasoinen kuva kännykällä. Mutta leipä oli aivan ihanaa! Päällä siinä on hapantomaatteja, joita kannattaa kokeilla ja sisällä kanatahnaa. Ja ohe on Strömsö-kirjasta.

Kanavoileivät Strömsö-kirjan ohjeella

1/2 grillattua kanaa
1 purkki ranskankermaa
1/2 punasipulia silppuna
1/2 dl hienonnettuja basilikanlehtiä
1 dl maissia
1 dl fetakuutioita
suolaa
mustapippuria
paahtoleipää
maitoa

koristeluun 
hapantomaatteja
Persiljasilppua tai muuta yrttisilppua 

Valmista hapantomaatit kalttaamalla 4 tomaattia ja tekemällä niistä tomaattifileitä. Sekoita 1 tl dijon-sinappia, 2 rkl öljyä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 1 tl juoksevaa hunajaa ja mustapippurirouhetta. Lisää tomaattifileet marinadin joukkoon ja anna niiden muhia siinä vähintään 10 minuuttia ja enintään 2 vuorokauta.

Leikkaa kanan liha pieniksi kuutioiksi. Sekoita ne punasipulisilpun, basilikan, maissin ja pienten fetakuutioiden kanssa. Lisää ranskankermaa lähes koko purkki. Sotke hyvin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Sivele leipäviipale maidolla ja levitä kanatäytettä leivälle. Sivele toinen leipäviipale maidolla ja laita se edellisen päälle ja lisää tähän kanatäytettä. Sivele vielä yksi leipäviipale maidolla ja lisää se edellisten päälle. Tee näin niin monta leipää kuin tahdot ja täyte riittää. Laita leivät lepäämään painon alle kylmään. Ne voivat olla siellä yön yli. 

Ennen tarjoilua leikkaa leipien reunat pois ja esim. leikkaa leivät kolmioiksi. Sivele ranskankermaa kaikille sivuille. Kääntele ranskankermalla sivellyt sivut persiljasilpussa. Asettele leipien päälle hapantomaattifileitä.

Piknikin kruunasi perinteisesti Pavlova, joka on vaan niin paras kakku!


Kuningatarpavlova Glorian Ruoka & Viini -lehti 4/2008

Marenkipohja:
6 kananmunanvalkuaista
3 dl hienoa kidesokeria
2 tl maissijauhoja
1 sitruunan raastettu kuori
1,5 tl viinietikkaa

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 rkl lemon cuardia (sitruunatahna)
mansikoita
mustikoita
(vadelmia)

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri kolmessa erässä. Sekoita viimeisen erän joukkoon maissijauho ja raastettu sitruunan kuori. Vatkaa kokoajan voimakkaasti sokerieriä lisätessäsi. Lorauta lopuksi viinietikkaa joukkoon.
Lusikoi tai pursota marenkiseos leivinpaperille ympyränmuotoiseksi pohjaksi, jonka reunat ovat keskustaa korkeammat. 
Paita 125 asteessa 1,5 tuntia ja anna jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sitruunatahna kerman joukkoon. Levitä vaahto marengin päälle. Koristele tuoreilla marjoilla ja vaikka sitruunamelissan lehdillä. 

Itse en uskalla oikein käyttää ulkomaisia tuoreitakaan vadelmia, kun niin monet niitä hylkivät ja haluan, että kakkuni käy kaupaksi. Siksi olen vapun piknikillä laittanut päälle vain mansikoita ja pensasmustikoita. 
Ja kakku on aivan loistavaa niin monen nykyisen suosikin Fresitan kanssa kuten Glorian ruoka & viini -lehtikin esittää.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Meidän puutarha, eikun siis parveke...

Puutarha olisi tosi kiva, mutta myös parvekkeessa on hommaa, tai niiden kasvien elossa pitämisessä ja yleisestikin koko tilan ylläpitämisessä, joten ehkä on hyvä harjoitella siellä. Ja tämän toteamuksen jälkeen saattaa olla, että se puutarha ei sitten olisikaan niin kiva...


Parhaimmillaan siellä näyttää jo huhtikuun lopussa tältä, kun katselee olohuoneen vastapestystä ikkunasta ulos!

Kun muutettiin Kivihakaan kaksi ja puoli vuotta sitten, oli parveke ankea betoniluola.


Ikkunoita ei oltu pesty varmaan kertaakaan ikkunaremontin jälkeen ja parvekkeella ei ollut mitään muuta kuin vihreä matto lattialla.

Kutsuttiin vähän vappuvieraita vappuna 2009 ja saatiin heidän mukavalla työpanoksella aikaan kunnollinen lattia.


Rakentelu jatkui niinkin myöhään oluen ja munkkien voimalla, että naapurin piti heti kellon lyödessä 23 huomauttaa, että nyt voisi naputtelu päättyä... no lattiasta tuli kuitenkin hieno, eikä saatu edes varoitusta!

Lattian valmistuttua meni se kesä ilman, että parvekkeelle saatiin sitten mitään muuta. Loppukesästä ostettiin kyllä kalusteet alennuksesta. Ei mitään hienoja, vaan tosi halvat, mutta sellaiset, jotka välttää tässä asunnossa ja minimaalisen pienellä parvekkeella. Yksi pöytä, kaksi tuolia, säilytyslaatikko ja kukkalaatikko.

Keväällä 2010 ostin Stokkan hulluilta päiviltä Marimekon kangasta, josta ompelin tuolien pehmusteille uudet päälliset. Ja päästiin syömään aamiaista kodikkaalle parvekkeelle. Aamiaisena yksi suosikeista, bakelsit tuorejuustolla + mozzarellalla + tomaatilla + basilikalla (no ei ole kovin terveellistä).

Kasveja varten virittelimme Anttilasta ostetun ritilän, johon kiinnitimme koukuilla Ikean keittiöön tarkoitettuja posliinisia ruukkuja yrteille ja muille kasveille. Parvekelasien ulkopuolelle virittelin Askosta ostetut kukkalaatikot, tarkasti sääntöjen mukaisesti niin, ettei milliäkään mene yli parvekkeen reunan. Vääntelin jopa kukkalaatikoiden mukana tulleet koukut tätä varten sopivan mallisiksi. Kukkalaatikkoon istutettiin erilaisia köynnöskaveja, jotka kasvoivat tai eivät kasvaneet.


Kesän 2010 heinäkuussa itse ompelemieni päällysten väri alkoi olla entinen. Ei kestänyt Marimekko kesähelteitä ja porottavaa aurinkoa. Sen sijaan parvekkeen kasvit pitivät molemmista.

Tänä keväänä jouduinkin sitten miettimään uusia päällisiä "vanhojen" kulahtaneiden tilalle, kun talven aikana väri oli selkänojista hiipunut lähes olemattomiin. Koitin alkuun värjätä edelliskesäisiä ja painaa niihin uusia kuvioita, mutta väri tarttui jo valmiiksi harmaantuneena haalistuneisiin kohtiin, eikä painatuksetkaan oikein onnistuneet. Marimekon kankaat jätin edelliskesästä oppineena heti pois laskuista. Stokkan tarjouksen innoittamana päädyin Vallilan kankaaseen. Menin ostamaan pinkkiä, jossa on kukkia ja perhosia, mutta päädyinkin Kirkonmäkeen, jossa on vaaleanpunaiset tehosteet. Katsotaan miten ne kestävät kesän kuumaa ja jatkuvaa arinkoa!


Uudet päälliset Vallilan kankaasta (ja uuden pöytäliinan Marimekon kankaasta!) ompelin pääsiäisenä. Istutin myös kevätkukiksi kestäviä orvokkeja.


Tämän kevään ensimmäiset shampanjatkin juotiin pääsiäisen ja uuden ilmeen saaneen parvekkeen kunniaksi.


Ja pelargonioita uskalsin laittaa jo lasien sisäpuolelle, kun syksyllä ne tuntuivat kestävän jopa pikkuisen pakkasta lasien ulkopuolella.



Ja kevään ensimmäinen aamiainenkin ehdittiin jo parvekkeella nauttia. Ei ehkä se kaikkein terveellisin vaihtoehto tämäkään...

American pancakes (ohjeen pohja on joskus otettu jostain ruokaohjelmasta maikkarilta)

4 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl maitoa tai piimää
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl voisulaa
2 rkl öljyä
1 dl jäisiä mustikoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, kananmunat, öljy ja sulavoi. Sekoita tasaiseksi. Lisää jäiset mutta toisistaan suurinpiirtein irronneet mustikat. Paista pannulla ilman rasvaa. Itse paistan isolla pannukka epämääräisen kokoisia lättyjä, voi paistaa myös pienille letuille tarkoitetussa pannussa. Tarjoa esim. jäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tai minkä kanssa mielit.

kukkia ja mättöä

Meidän pääsiäinen sujui kutakuinkin otsikon mukaisissa merkeissä... kukkia ihastellen ja laitellen sekä ruokaa tehden ja syöden. Joten tässä on pääsiäisen ruokakimara ohjeineen. Käsitöitä tulee sitten joskus taas... kun jaksan ja ehdin ja ranteet kestää.

Perinteisiä pääsiäiskukkia, narsisseja, koivunoksien kanssa maljakkoon tökättynä.


Pääsiäisen jokainen aamu alkoi enemmän tai vähemmän muhkean aamiaisen merkeissä.

Pitkän perjantain ranskalainen aamiainen. Croisantit on ostettu raakapaistoisina Prismasta, paljon parempia kuin ne siitä taikina putkilosta itse leivottavat. Ja mansikoissakin oli jo pieni kesän maku.

Ranskalainen aamiainen jatkui varhaisiltapäivän briosseilla ja kahvilla.

Briossit tein kutakuinkin uusimman Glorian ruoka & viini -lehden ohjeella edellisenä iltana kohottamista vaille valmiiksi. Yöksi säilöin leipomukset parvekkeelle, josta nostin ne sitten aamupäivällä sisälle lämpiämään ja kohoamaan ennen uuniin pistämistä.

(passio) - rahkabriossit (kutakuinkin Glorian ruoka & viini 3/2011 ohjeella)

2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
noin 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

3 voitaikinalevyä
kananmuna

täyte:
1 purkki maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 limetin hienoksi raastettu kuori
1 limetin mehu
sokeria (sen verran että maistuu hyvälle)
1/2 kananmuna

voiteluun:
1/2 kananmuna

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola ja kananmuna. Alusta taikinaan jauhot. Alusta jonkin aikaa. Lisää pehmeä voi ja vaivaa.
Anna taikinan levätä hetkinen ( 15 min - 30 min).
Levitä voitakinalevyt leivinpaperin päälle sulamaan.
Ota taikina ja vaivaa sitä hetki, kauli taikina levyksi. Liitä voitaikinalevyt toisiinsa ja kaulitse niistä samankokoinen levy kuin pullataikinasta. Minulla pullataikinasta tuli niin paljon isompi levy, että siitä tuli 4 erillistä pullaa levyn lisäksi. Voitele pullataikinalevy kananmunalla ja nosta voitaikinalevy pullataikinan päälle.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä seos voitaikinan päälle. Kääri rullalle ja leikkaa rulla paloiksi (noin 2-2,5 cm paksuisiksi). Nosta leikkauspinta päällepäin esim. muffinssivuokaan. Metallinen toimi paremmin kuin silikoninen, jossa briossi ei meinannut paistua sisältä lainkaan.
Kohota briosseja noin 30 min. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele briossit ja paista niitä noin 15-20 minuuttia (huomasin, että kannattaa paistaa vähän keskitasoa alempana, jolloin briossi kypsyi paremmin myös pohjastaan). Jäähdytä ritilän päällä ja syö ja kuvittele, että olet Pariisissa.

Muina aamuina aamiainen koostui mm. uppomunista, munakokkelista, paahtoleivästä, pancakesista... Eli aika paljon tuli syötyä ja lihottua.

Itse tehty herkkupaahtoeleipä. Suosittelen!

Tänä keväänä olen innostunut yhä enemmän leivistä. Ja ilmeisesti en ole ainut, koska hyviä ohjeita putkahtelee sieltä ja täältä. Itse tehdyn ruisleivän lisäksi ehdoton uusi suosikkini on itse tehty paahtoleipä. Senkin ohjeen olen, ylläri ylläri, bongannut Glorian ruoka & viini -lehdestä ja hieman muokannut omiin tarpeisiin sopivammaksi.

Herkkupaahtoleipä (joka on lehdessä nimellä Auringonkukka-kaurapaahtoleipä) Glorian ruoka & viini 1/2011
2,5 dl vettä
noin 20 g hiivaa
2 rkl hunajaa
2 dl kaurahiutaleita
2 dl spelttijauhoja
noin 2,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
25 g pehmeää voita
0,5 rkl suolaa

pinnalle:
emmental juustoraastetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita hunaja, kaurahiutaleet ja spelttijauhot joukkoon. Lisää vehnäjauhoja kunnes taikina on muotoiltevaa, mutta edelleen pehmeää. Alusta taikinaa 10 - 15 minuuttia (itse alustan sitä 10 minuuttia tavallisella vatkaimella taikinakoukuilla). Lisää tämän jälkeen joukkoon pehmeä voi ja suola ja jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia. Peitä kulho ja anna kohota/levätä. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile siitä 5-6 palloa, jotka asettelet leipävuokaan vierekkäin. Minä teen tämän yleensä illalla ja siirrän vuuan kylmään yöksi. Aamulla nostan vuuan takaisin lämpimään ja annan sen kohota noin tunnin. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Kun pistät leivän uuniin, viskaa pohjalle lasillinen vettä. Paista leipiä 5 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen. Jatka paistamista 35 minuuttia. Ota leipä uunista ja poista se vuuasta ja jatka paistamista vielä ilman vuokaa noin 10 minuuttia.

Massiivisten aamiaisten ja muun ruuan laiton lomassa laitoin kukkia erilaisiin vaaseihin. Ihan kevään innoittamana. Meille on miehen matkassa päätynyt anopilta 2 mustaa teemakulhoa, joita välillä kaipaillaan siellä, missä 10 muuta kulhoa ovat. Niinpä tein anopille asetelman toiseen kulhoista. Kätevä tapa palauttaa tavaroita, joita itse emme tarvitse.

Pääsiäispuput teemakulhossa. Mukana jaloleinikkejä, tete-narsisseja, oksaneilikoita, tulppaaneja, koivunoksia ja noita ihania vihreitä.

Pääsiäispöydän asetelma paperisavi kurssilla tehdyssä kulhossa. Välissä on muovipussi, koska kulhohan ei siis kestä vettä itsessään. Asetelmassa narsisseja lukuunottamatta samoja kasveja kuin yllä olevassa.

Pääsiäisen päivällistä syötiin sunnuntaina. Tarjolla oli tarkoin suunniteltu menu, joka alkoi parsaleivillä ja maa-artisokka-perunakeitolla.

Parsaleivät (ohje mukailtu cocktail-palakurssin ohjeesta)
pannulla paahdettua paahtoleipää
keitettyä vihreää parsaa (keittoliemessä sitruunaa ja suolaa)
lime-mascarponetahna
2 rkl mascarponea
2 rkl parmesanraastetta
1 limen raastettu kuori
1/2 limen mehu
suolaa

Maa-artisokkakeittoon laitoin yhtäpaljon maa-artisokkaa ja perunaa, keitin ne lihaliemessä (ei löytynyt kasvisliemiainesta kotoa), survoin sauvasekoittimessa soseeksi, lisäsin suolaa ja pippuria ja vielä lopuksi kermaa.

Pääruuaksi tarjoilin karitsan ulkofilettä, choron-kastiketta ja uunissa paahdettua valkoista parsaa.

Choron kastikkeen tein keittämällä 1,5 dl valkoviiniä, 0,5 dl valkoviinietikkaa ja 1 shalottisipulia niin kauan, että nestettä oli jäljellä noin desilitra. Jäähdytin liemen ja otin sipulit pois. Lisäsin liemeen 5 kananmunankeltuaista ja lämmitin seosta vesihauteessa koko ajan sekoitellen kunnes se sakeni. Lisäsin kastikkeeseen 2 rkl tomaattipyrettä, pari tippaa tabascoa, suolaa ja sitruunamehua sekä pieneksi pilkottua tuoretta persiljaa ja rakuunaa. Pistin kastikkeen termariin, jotta se säilyi lämpimänä ruokailuun saakka. Olin jostain lukenut, ettei kastiketta voi lämmittää uudelleen.
Valkoiset parsat laitoin leivinpaperin sisälle suolan, pippurin ja nokareen voita kanssa ja paistoin niitä noin 10 minuutin ajan 180 asteessa. Ja tuli aivan loistavaa.

Ja pääsiäisaterian kruunasi jälkiruokakakku (tai ne viinipullolliset, joita ruuan yhteydessä ja sen jälkeen kumosimme). Ja jälleen ohje kakulle on Glorian ruoka & viini -lehdestä. Siitä saakka, kun ohje oli 10-vuotisjuhlanumerossa yhtenä "parhaista" olen sitä halunnut tehdä. Ehkä en ihan täysin ymmärtänyt ohjeen suosiota kakun tehtyäni. Ihan hyvää se oli, mutta on niitä parempiakin kakkuja...


Aterian kruunu ja taustalla jälleen yksi kukka-asetelma rakusavikulhossa sekä pääsiäisruohoa.

Jäädytetty mokkamarenki (Glorian ruoka & viini 1/2009, ei mitään muutoksia)

4 kpl marenkipohjia:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
75 g hasselpähkinärouhetta

mokkakiisseli:
4 kananmunan keltuaista
4 rkl sokeria
2 dl maitoa
1,5 dl vahvaa kahvia
2 rkl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria
25 g voita
2 dl kuohukermaa

Tee marenki, vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi, lisää tämän jälkeen pähkinärouhe käännellen. Säästä vähän pähkinärouhetta yhden marenkilevyn päälle koristeeksi. Tee marengisat 4 suunnilleen samankokoista kakkulevyä, josta yksi voi olla koristeellisempi (se joka tulee päällimmäiseksi ja koristele se pähkinärouheella). Paista uunissa 125 asteessa noin puolitoista tuntia.
Valmista mokkakiisseli. Mittaa kattilaan keltuaiset, sokeri, maito ja kahvi ja maissitärkkelys. Kuumenna seos kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Kun seos on paksuuntunut, ota se liedeltä ja lisää joukkoon voi ja vaniljasokeri. Jäähdytä kiisseli. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä se kiisseliin.
Täytä kakku jakamalla kiisseli-kermavaahtoseos kolmelle pohjalle. Päällimmäiselle ei tarvita kiissseliä. Kierrä kakun ympärillä foliota, jotta täytteet eivät valu. Pistä kakku pakastimeen ja anna olla siellä yön yli (tai 5 tuntia). Ota kakku noin tunti-pari ennen tarjoilua lämpimään. Koristele suklaakarkeilla.

Sitä ehkä vähän ihmettelen, että tein marenkipohjista ohjeen mukaisesti noin 16 cm halkaisijaltaan, mutta minun kakkuni on kapea ja korkea, kun lehden kuvassa ollut kakku on matala ja laakea...

Sitäkin vähän ihmettelen, että miksei tähän bloggeriin pysty lisäämään kuvia siinä koossa kuin itse tahtoo, vaan on pakko valita jokin asetus, joka sitten ainakin minulla tekee kuvista huonoja...