torstai 10. toukokuuta 2012

Keittiö 10 000 eurolla!?

Eipä ole keittiöremontti yksinkertaista, ei edes keittiön valinta. Sitä vaan ajatteli, että siinä on se vanha keittiö ja sen tilalle sitten tilataan uusi. Hintoja googlaillessa on keskustelupalstoilta tullut kuva, että uusi keittiö on siinä about 5000-8000 euron luokkaa... ja ehkäpä ne kaapit jotain sellaista kustantavatkin, mutta kun mukaan pitää saada asialliset, joskin ihan perustasoiset kodinkoneet, nousee hinta väkisinkin sinne yli 10 000 euron vaikka kaappivalinnoissa olisi ihan maltillinen.

Riittääkö tila...
Toisen ongelman aiheuttaa meillä se, että vaikka vanhassa keittiössä liesi, uuni ja vesipiste näyttävät sopivan samalle seinustalle, eivät ne jostain syystä uudessa keittiössä tunnu siihen mahtuvan. No me on pistetty mahtumaan tinkimällä ensin tiskikoneen leveydestä, kyllä se 45 cm leveä varmaankin riittää... Seuraavaksi tingittiin myös liesitasosta ja päätettiin, että kun on tähän saakka riittänyt, niin riittää jatkossakin sellainen, jossa on vain 2 kattilan paikkaa... Ihan ilmaista tämä koosta tinkiminen ei ole. Mitä pienempi on kodinkone, sitä kalliimpi se vaikuttaisi olevan. Kaikenlaista sitä sitten tosiaan pitääkin huomioida ja ymmärtää ennen keittiön tilaamista.

Tämä alue, johon sijoitetaan kaikki keittiön toiminnot, on vain 192 cm pitkä...


Mitä maksaa...
Vaikeaksi keittiön hankkimisen tekee myös totaalinen hintatiedon puute. Joillain myyjillä on netissä ja esitteissä jotain osviittaa hinnoista, mutta suurimmalla osalla ei. Yllättävä piirre on myös, ettei keittiökauppiaat millään tavalla viittaa hintaan suunnitteluvaiheessa. Jotkut vähän toteavat, että se tai tuo ovimalli on suht tyyris, mutta ei muuten. Mikä on tyyris oven hinta? Tai mikä on ylipäätään ovien osuus koko hinnasta? Tuntuu hieman hukkaan heitetyltä, että tarjouksia voidaan näin laskea aivan väärässä hintaluokassa olevalle keittiölle. Kukaan ei myöskään ole kysynyt, mikä on meidän budjettimme keittiön suhteen...

Alkuun ajatukset tulevasta keittiöstä olivat melkolailla oman tyylini vastaisesti romanttiset keittiöt... Ihan vaan, että asuntomme puutalon henki pääsisi oikeuksiinsa... Ja näyttäähän ne kuvissa ihanan romanttisilta.


Jotain tällaista siis. Paikanpäällä Iskun myymälässä katsottuna tuo Iskun Hanko (vasemmalla) näytti kuitenkin todella krumeluurilta kaikkien koristelistojensa ja ovien leikkausten kanssa... Ja tuo Lidingö (oikealla) ei ole puhtaan valkoinen... Ja muutenkin keittiön hankkiminen Ikeasta hieman arveluttaa. Pyysimme kuitenkin Iskulta tarjouksen tuosta Hangosta. Luulen kyllä, että hinta jo tyrmää tuon valinnan. (kuvat: http://www.iskukeittiot.fi/model_page.php?loc_id=161 ja http://madeleinesophie.blogg.se/2011/april/lidingo-kok.html)

Ja miten ihmeessä noita urallisia ja kohokuvioisia ovia ja koristelistoja pidetään puhtaana? Keittiössähän on aina rasvaa ja kun pöly tarttuu rasvaan, ei tulos ole mitenkään helposti puhdistuva. Ehkä ongelman välttäisi jatkuvalla siivouksella, mutta tiedän ettei minusta ole siihen.

Lanternan Isku-myymälässä bongasinkin jotain aivan muuta...

Kuvassa tämä Iskun Linja-keittiö ei oikein vakuuta, mutta livenä se oli oikeastaan aika kiva, joskin ilman tuota kummallista saarekejuttua ja neliskanttisilla lasiovilla. Nuo pyöreät tuovat mieleen laivan hytin... Hieman pohdin tuota puunväristä osuutta, että onko se kuitenkaan kiva ja kyllästyykö siihen ja ennen kaikkea, tuntuuko se 5 vuoden päästä samalta kuin ne puureunaiset keittiönkaapistot, joita jonkin vaiheen keittiöremonteissa harrastettiin... Tosin nuo puunväriset osat voinee kyllä korvata sitten leveillä metallisilla vetimillä, jos oikein alkaa ärsyttää. Hankalaksi sen tietenkin tekee tuo, että ne ovat noin leveät ja niistä jäänee tosiaan leveälle alueelle jäljet, joten mitään pikkuvetimiä ei tilalle laiteta.

Kilpailutus...
Monien blogi- ja keskustelupalstakirjoitusten jälkeen päättelimme, että kannattaa pyytää keittiötarjoukset mahdollisimman monesta firmasta. Puustellin jätimme kyllä suosiolla väliin, koska se varmasti menee yli meidän hintahaarukan. Tarjoukset pyysimme seuraavilta toimijoilta: Isku-keittiöt, Domus-keittiöt, HTH-keittiöt, Kalustetukku, Kvik ja Ala Carte -keittiöt. Nyt odottelemme vastauksia ja hyviä tarjouksia... Ja sitten valitsemme keittiön.

2 kommenttia:

  1. Moni on ollut IKEA keittiöönkin tyytyväinen, kannattaa sitäkin harkita. Pikkupaikkakunnilla on myös paikallisia toimijoita, joskus sieltä saa parempia tarjouksia kuin näiltä isoilta ketjuilta. Tsemppiä remonttiin! Ai niin, kun me rakennettiin, tais mennä niin, että ovien hinta on puolet kaikesta eli rungot maksaa saman kuin ovet noin karkeasti.

    VastaaPoista
  2. Ei oikeastaan niinkään sitä ikean laatua ajatella kuin sitä, että jos ostaa ikeasta keittiön ja joskus haluaa uudet ovet, niin ikea on ainut paikka, mistä ne saa, kun mitoitus on sen verran erilainen. Ja myöskin se ikea kalusteen kokoaminen hiukan hirvittää, siis kun sitä on sitten koko keittiön verran. Mutta ehkä sielläkin kuitenkin pitäisi vielä piipahtaa...
    Täällä pääkaupunkiseudulla nuo pienet paikalliset toimijat eivät oikein taida olla ratkaisu, ainakaan meidän suht tiukalla aikataululla, kun ei ole aikaa alkaa niitä kaivella. Eli jos jollain on antaa joku hyvä ja edukas taho, niin toki mielellämme kyselemme myös sellaiselta.

    VastaaPoista