perjantai 1. heinäkuuta 2011

Taas on leivottu... paljon, osa 2/3

Kaksi muuta läksiäiskahveilla tarjoamaani kakkua olivat mansikka- ja mustikkatartaletit. Molemmat kakut tein (jälleen) Glorian ruoka&viinilehdessä olleen mintulla ja limellä maustetun mustikkatortun ohjetta mukaillen (G r&v 5/2009). Ohje kuuluu niihin, jotka ovat takuuvarmoja, kuten jokunen kirjoitus sitten esittelemäni pavlovakin. Melkein kaikki pitävät näistä, koska kakut ovat makeita tuntumatta raskailta. Vaikka rasvan määrässä nyt ei tosiaankaan ole säästelty.


Mintulla ja limellä maustettu mustikkatartaletti

pohja: 
noin 2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,25 tl suolaa
120 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
2 rkl hienonnettua tuoretta minttua

Sekoita venhäjauhot, sokeri ja suola. Kuutioi voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja minttu ja sekoita nopeasti. Muotoile taikina palloksi ja pistä jääkaappiin vähintään tunniksi tuorekelmuun käärittynä. 
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja kauli se ohueksi (noin 3 mm) levyksi ja nosta kaulimen avulla piirakka vuokaan. Siisti reunat veitsellä. Taikinan voi myös hätätilassa painella vuokaan ja lopputulos on sama pienemmällä säätämisellä...
Peitä taikina foliolla ja laita folion päälle painoksi esim. kuivattuja herneitä tai tähän tarkoitukseen valmistettuja painoja. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Poista folio ja herneet ja anna jäähtyä.

lime-kermatäyte:
1 prk ranskankermaa (rasvaista)
2 dl kuohukermaa
0,5 dl ruokotomusokeria
1 limen raastettukuori
1 limen mehu

Vaahdota kerma vaahdoksi. Vaahdota tämän jälkeen ranskankerma vatkaamalla sitä sähkövatkaimella noin 3-4 minuuttia. Yhdistä vaahdot ja mausta tomusokerilla ja limen kuorella ja mehulla. Levitä täyte taikinapohjalle.

koristelu:
Tuoreita mustikoita (pensas tai niitä tavallisia)
1,5 dl vettä
1,5 dl hyytelösokeria (multi, mutta tavallinenkin käy, jos ei kamalasti valuta sitä kermalle)
tuoretta minttua 

Kuumenna vesi ja sokeri pakkauksen ohjeen mukaan. Ripottele mustikat kermaseoksen päälle. Sivele mustikoiden pintaan hyytelösokeriseosta esim. pullasudilla tai lusikallakin onnistuu. Koristele mintun lehdillä.

Mansikkatartaletti oli aivan vastaava kuin mustikka, mutta koristeena mansikoita. Alunperin suunnittelin, että olisin mansikkaversiossa maustanut kermaseoksen sitruunalla limen sijaan, mutta sitruunalle oli ehtinyt käydä huonosti, joten limeä tuli tähänkin.

Mansikkatartaletti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti